Darjeeling

Teen samppanjaksi kutsuttu Darjeeling on hienostunut tee laatutietoisille teenjuojille.

Uniikki muskatelli aromi ja rajallinen tuotanto tekevät Darjeelingista maailman hienoimman teelaadun.

Darjeelingin alue sijaitsee Himalaja-vuoren rinteillä Intian koillisosassa, Tiibetin, Nepalin ja Bhutanin rajalla. Teetarhat sijaitsevat 800-2000 m korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Ilmasto on teen kasvatukselle täydellinen: sadekausien kosteus, sumun pehmeä suoja, lempeä auringonpaiste, lämpötilojen suuri vaihtelu (kesällä keskilämpötila on 25 °C ja talvella 8 °C), ravinteikas kasvualusta ja rinteiden luonnollinen suodatusjärjestelmä.

Teeviljely Darjeelingissa aloitettiin vasta 1800-luvun puolivälissä. Brittiläinen lääkäri Arthur Campbell istutti teepensaita kasvitieteelliseen puutarhaansa ja huomasi, että kiinalainen lajike menestyy siellä paljon paremmin kuin assamilainen. Eli Darjeeling-teen juuret ovat Kiinassa.

Darjeeling-tee on vain Darjeelingin alueella tuotettua teetä.

Darjeelingin alueella toimii 87 sertifioitua teetarhaa, joilla on oikeus kutsua tuottamaansa teetä Darjeelingiksi. Darjeeling on saanut nimensä Darjeelingin kaupungista, ja sana tarkoittaa myrskyjen maata.

Sadonkorjuu

Darjeelingin teelehtien sadonkorjuu tapahtuu käsityönä, sillä hankala maasto ja teelle asetetut laatukriteerit tekevät koneellisen keruun mahdottomaksi. Sadonkorjuu ajoittuu alkukevääseen, maalis-huhtikuuhun. Silloin saadaan Darjeelingin hienointa ja arvostetuinta ensisatoa, josta käytetään nimitystä First Flush. Darjeelingiin kerätään vain teepensaan ylimmät lehdet ja nuppu. Yhteen kiloon valmista Darjeeling teetä tarvitaan noin 20 000 lehteä.  

Darjeeling-teen käsittely noudattaa perinteistä, nk. ortodoksista käsittelytapaa, jolloin teelehti säilyy ehjänä koko prosessin aikana. Keruun jälkeen lehtien annetaan nuutua, sitten ne rullataan, jolloin lehtisolukko rikkoutuu ja hapetusprosessi käynnistyy. Muista mustista teistä poiketen Darjeeling on vain osittain 90-95 % hapetettu, jolloin se muistuttaa oolong-teetä. Hapetuksen jälkeen teelehtiä kuivataan, lajitellaan ja pakataan.

Teemaailman samppanjaa

Ensisadon Darjeeling on erityisen aromaattinen, raikas, tuore, kevyt ja pehmeän makuinen, siinä on hienostunutta kukkaisuutta, muskatellia ja tasapainoista kitkeryyttä. Haudukkeen väri on vaaleampi kuin mustissa teissä yleensä. Tutkimukset vahvistavat, että Darjeelingissa on moninkertaisesti enemmän haihtuvia eteerisiä öljyjä kuin muissa teelaaduissa, mikä tekee Darjeelingin mausta erityisen luonteikkaan ja uniikin.

Toinen sato, Second Flush, kerätään kesällä touko-kesäkuussa. Kesäsato ajoittuu sadekauteen heinä-elokuuhun, ja syyssato taas loka-marraskuuhun. Nämä laadut eivät ole yhtä arvostettuja, mutta niilläkin on oma fanikuntansa. Myöhempien satojen Darjeelingia usein käytetään erilaisiin teesekoituksiin, kuten breakfast-tyyppisiin blendeihin. Myöhäisempien satojen tee on voimakkaampaa, tummempaa ja kitkerämpää.

Haudutusohje:

Käytä 1 tl lehtiä per 2-3 dl kuppi. Hauduta noin 95 °C:lla vedellä 1-3 minuuttia. Haudutusta voidaan toistaa pari-kolme kertaa.

DARJEELING FTGFOP1 Selim Hill
LUOMU ensisadon 2021 musta tee

Selim Hill teetilaa ympäröi Mahanada luonnonsuojelualue, joten olosuhteet luomu teeviljelyyn ovat mitä parhaimmat. Tila on perustettu v. 1870. Perinteisin menetelmin tuotettu tee on aromaattinen, maussa on hienoa kukkaisuutta, makeahkoa mehukkuutta ja miellyttävää vahvuutta.

Haudutus: 1 tl/kuppi │95-100 °C  │2-4 min

Tule mukaan yhteiseen Darjeeling-teehetkeen!

Luodaan yhdessä makumuistoja

Ilmainen Darjeeling-tasting Tsaikka-ystäville ma 31.5. 17-17.30

Darjeelingin ensisato 2021 on saapunut! Kutsumme Sinut etämaistelemaan tätä teen samppanjaksi tituleerattua teetä yhdessä kanssamme ma 31.5. klo 17-17.30 Teamsissa. Maistelemme ja jaamme maistelukokemuksia, luomme yhdessä makumuistoja. Saat lyhyen johdatuksen teen kiehtovaan maailmaan ja sen jälkeen keskitymme Darjeelingin makuvivahteisiin.

Tilaa Darjeeling-teetä viimeistään su 23.5.2021, jotta tilaus ehtii varmasti ajoissa perille.

Lähetämme linkin Teams-tapaamiseen sähköpostitse tastingia edellisenä päivänä.

Etätasting on Darjeelingin tilaajille ilmainen.
Tastingin vetää Teehuone Tsaikan yrittäjä Inna Tölli.

Lämpimästi tervetuloa!